sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

 Kesälaitumet

Mies, joka ei osannut sanoa ei”, hauska näytelmä. Tyylitöntä on, kun ei osata kirjoittaa ”ei”. Luin asunto-osakeyhtiön pöytäkirjaa. Yhtiökokous oli kieltänyt erään asian. Kieltoon tarvittiin ”ei”. Hengentuotteessa ”ei” oli varmuuden vuoksi kirjoitettu ”EI”. Mietin kahta asiaa. Epäilikö hengentuotteen kehitellyt ja aikaansaanut taho kaikkien yhtiön osakkeenomistajien ymmärrystä, vai ainoastaan hänen, jolle kielto oli osoitettu, ja toiseksi onko asiaa ajaneella taholla vakava puutos joissain tarpeellisissa asioissa – esimerkiksi suhtellisuuden tajussa ja tyylitajussa. Hiukan positiivisena, tuskin kuitenkaan toivoa herättävänä, voi ehkä pitää sitä, ettei pöytäkirjassa sentään lukenut ”EI”, ”EI” tai ”EI”. Uskon ja toivon, että kun yhtiön hallinto nyt on osittain uudistunut, on ainakin pahin puute korjaantunut, vaikka koalitioon jäi vielä kolmannes vanhaa hapatusta. Aika näyttää, sanotaan. 

Tämän blogini aiheiden teemaksi olen valinnut odotettavaa (esp. esperado). Meillä on mielenkiintoista odotettavaa noin vuoden päähän. Krekilän myllyn kesäteatterilla oli ohjelmassaan näytelmä tamperelaisen Juhani Ilmari (Jussi) Kylätaskun aiheesta ”Mies joka ei osannut sanoa ei”. Esitys oli verrattoman hauska. Ohjelmalehtisessä mainittiin myös tuleva ensi kesän esitys, Miguel de Cervantes Saavedran aiheesta ”Don Quijote”. Sitä odotamme. Nyt näkemästämme nautimme, samoin kuin kesäteatterin tunnelmasta, väliajan kahvitarjoilusta ja sään haltian aurinkoisesta lahjasta.

Täällä maalla on alkukesä tarjoillut runsaasti mielenkiintoista, odotettuakin. Tehoviljellyillä pelloilla on ojanpientareita, myös teiden varsilla. Ojanpientareiden keväinen kukkakoisto oli ohi melko pian, mutta jälleen erinomaisen kaunis. Luonto ei tarvitse millintarkan puutarhurin kättä, sen kauneus puhuttelee, jos olet kuulolla. Tästä eteenpäin odotamme ensiksi juhannusaaton ja -päivän vierailuja tuttavien ja sukulaisten luo ja myöhemmin Itä-Suomeen, rajan tuntumaan. Tällä iällä pitkä ajomatka ei houkuttele. Junayhteys Parikkalaan näytti lupaavalta. Odotamme, että matka junalla sujuu mukavasti. Odottamisten lomassa nautimme maaseudun rauhasta ja aitojen ihmisten seurasta.

Odotamme pyöräilykelejä. Odotellessa pyöräilemme. Pyöräillen ei kilometrejä ole vielä tänä kesänä kertynyt kovin paljoa lisää. Rouvan matkamittarin kertymä on kolmelta vuodelta 1300 kilometrin paikkeilla. Oman matkamittarini jouduin vaihtamaan. Lukemani olisi varmaankin yli 1400 kilometriä. Säiden lämmettyä olemme ajaneet vanhoja reittejämme. Matkat vaihtelevat kymmenen ja kahdenkymmenen kilometrin välillä kerrallaan. Kevyt liikunta, maisemien vaihtuminen ja vilpoinen tuuli ovat nautittavia. Pyöräily, pikku pihatoimet, retkeily lähiseudun kohteisiin, kesäteatterit ja kesätorit ovat odotustemme täyttymystä.

Maaseudun rauhassa kesäkuussa 2013
Hannu Haapasaari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti